Tyttäreni huomautti, että on käynyt lähes päivittäin blogissani eikä uutta tekstiä ole syntynyt. Joskus tuntuu ettei ole aikaa mihinkään se on sitä elämän suolaisuutta...
makeutta elämässäni on se, että tyttäreni sanoi hänestä olevan ihanaa miten olemme läheisiä ja voimme puhua kaikista asioista.. juttelemme päivittäisistä asioista, maailman kuulumisista ja Camillaa ihmettävistä asioista.. niin iloista ja suruista.. Tämä kaikki tapahtuu meidän joka iltaisilla kävelylenkillä koirien kanssa, joskus lenkit on yhtä riitelyä.. taloudelliset asiat vaivaavat mieltäni ja aiheuttavat stressiä ja koen itseni välillä turhaksi kun en kykene kaikkia lapseni toiveita täyttämään, mutta sehän kuuluukin lapsen kasvuun kokea myös niitä pettymyksiä.. näitä pieni kymmenen vuotias osaakin käsitellä ihmeellisen "aikuismaisesti"...
Uusi juttu myös elämässäni on, että olen alkanut liikuttamaan kaverini arabialaista ruunaa.. tämä valkoinen rättipää on tulta ja tappuraa ja sitten välillä äärettömän ihana suukoteltava karvaturpa, kun taas toisessa hetkessä rasittava karkuun juoksija jota yritän saalistaa porkkanoiden kera tarhasta. Mortti pitää tätä kissa ja hiiri-leikkinä.. tulee lähelle ja kun yritän tarrata kiinni niin pinkaisee karkuun. Ekalla tapaamiskerralla olimme maastossa ja tämä reissu päättyi tippumiseen.. mitään ei suurempaa käynyt.. nilkka kipea jonkin aikaa sekä niska-hartiaseudun kipu märkien vaatteiden ohella, kun tippumispaikka oli oja. Tippuminen ei sinällään harmita; olenhan tullut useita kertoja hevosen selästä alas, välillä huonolla saldolla ja välillä paremmalla. Suurin asia mikä tässä tippumisessa harmittaa on se, että tää sattui juuri ennen pääsykokeita ensihoitaja linjalla enkä tästä syystä kyennyt punnertamaan.
Kolmas asia mikä nyt ollut pinnalla on se, että puhuessani nopeasti minulla menee sanat sekaisin ja puhe kuullostaa lähinnä virota.. olimme yksi ilta Camillan kanssa lenkittämässä meidän koiranpentua, joka kiireessään pissasi jaloilleen.. kysyin koiralta, et " kuin sie tollee kusu siun kuntuille?", kun piti kysyy et miten sie tuolleen pissasit jaloillesi.. meitä nauratti kyllä kovasti. Mutta nauruhan on elämän suola sekä makeus :)
Suolaisuutta viime aikoina on ollut myös etten ole nähnyt kovinkaan paljon poikaani joka muutti isälleen kesäkuussa. Välillä tuntuu, että olen menettänyt poikani murrosiälle..
Tyttäreni taas on liimautunut minuun tiukemmin ja tämä tuntuu hyvälle, ihan kuin poikani muutto olisi lähentänyt meitä vielä enempi. Olen mielettömän ylpeä lapsistani ja etenkin Camillasta joka pärjää missä vain mihin ryhtyy ja näyttää kyntensä... Koulu sujuu hyvin ja hei kenen kymmenen vuotias on itse valmistanut upean kepparin.. Minun on!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti